12.6.2026 13:58
Jalkapallo naiset

Kansallinen Ykkönen: Matinkylään vieraita Oulusta

Tämän viikon lauantaina Kansallisen Ykkösen 13. kierroksella EBK kohtaa ONS:n. Kyseessä on EBK:n kotiottelu, mutta poikkeuksellisesti peliä ei pelata Keski-Espoossa, vaan Matinkylän urheilupuistossa TN2 klo 13.30.

EBK:n tappioton putki tuli viime viikolla päätökseen, kun TPS onnistui kotonaan viemään espoolaisilta kolme pistettä. Vaikka pelin lopputulokseen ei voi olla tyytyväinen, niin ei ole myöskään syytä antaa yhden pelin lannistaa liikaa. Pelistä otetaan tärkeät opit mukaan, ja pyritään pääsemään takaisin omalle tasolle, ja sitä kautta voittojen tielle.

ONS:lla on laadukas nippu pelaajia, ja se on kaudella onnistunut haastamaan myös kärkinelikon joukkueita. Lopputulokset ovat kuitenkin ailahdelleet hieman, ja tällä hetkellä sarjasijoitus on kuudes. Neljännellä sijalla sijaitsevalla JyPK:lla on kuitenkin vain kaksi pistettä ONS:a enemmän, joten mahdollisuudet yläloppusarjaan eivät ole vielä menneet oululaisten osalta.

Viime kohtaaminen EBK:n ja ONS:n välillä oli espoolaisilta erityisen vahva suoritus - varmasti yksi kauden parhaita pelejä. Tämän lauantain tavoite on siis jatkaa siitä, mihin Oulussa jäätiin: pidetään oma maali puhtaana ja hyödynnetään tehokkaasti omat maalintekotilanteet. Nähdään Matinkylässä!

Jenna Rantasen kommentti: "Edellisen pelin tappio on käsitelty ja joukkue on tehnyt töitä treeneissä tulevaa ottelua varten. Tappio tuo meille energiaa taistelemaan voitosta lauantaina."

Kuva: IG @ photos.marko