Naisten edustusjoukkueen kausi ei sujunut suunnitelmien mukaisesti joukkueen pudotessa pääsarjatasolta kaudeksi 2026-2027.
Joukkue koki paljon muutoksia kesken kauden, ja vastoinkäymiset osaltaan vaikuttivat pelin kulkuun. Toivo sarjassa säilymisestä pysyi viime metreille saakka, mutta onnistumisia alkoivat saamaan myös päävastustajat, jotka lopulta kahmivat enemmän pisteitä runkosarjan päätyttyä.
Päävalmentaja Valdrin Seferi kommentoi kauden päätöstä "Meillä meni liian kauan saada palaset kunnolla kohdalleen ja lopulta aika loppui kesken. Joukkueen tekeminen kehittyi jatkuvasti, eikä luovuttamisen merkkejä näkynyt. Joskus valitettavasti joutuu ottamaan askeleen taaksepäin, jotta myöhemmin voi ottaa monta eteenpäin. Katseet on jo käännetty kohti seuraavaa kautta, ja yhdessä fysiikkavalmentaja Taru Hurmekosken kanssa pidämme huolen siitä, että joukkue on jo harjoituskauden alussa paremmassa peruskunnossa. "
Runkosarjan päätöskierros pelattiin kaikkien joukkueiden osalta lauantaina 9.3.2026 klo 13:00. Runkosarjan voittajaksi kruunattiin 58 pisteen ylivoimainen RaiFu, ja liigakarsintaan sarjapaikasta lähtee taistelemaan nousijajoukkue Riemu.
EBK keräsi viime kauteen verrattuna vähemmän pisteitä, ja päästi enemmän maaleja. Positiivista on se, että maaleja tuli myös tehtailtua enemmän. Varoituksia nähtiin huomattavasti vähemmän (12 kpl kenttäpelaajilta ja 1 kpl taustahenkilöiltä vrt. edellisellä kaudella 16 kpl kenttäpelaajilta ja 6 kpl taustahenkilöiltä).
Tilastoja kaudelta:
Eniten otteluita: Enni Saarni ja Essi Salonen 22 ottelua
Piste- ja maalipörssin voittaja: Enni Saarni 8+4
Syöttötilastojen kärki: Sani Isokivijärvi 1+5
Eniten paras pelaaja palkintoja: Enni Saarni 5 kpl
Enni Saarni (oik.) siirtyi täksi kaudeksi paikallisvastustaja Golden Futsal Teamista. Kuva: Kirsi Nummela
Maalivahdeista maalinteossa onnistui kertaalleen Iida Peltola.
Kauden aikana loukkaantumisilta ei vältytty, ja muutamasta pelaajasta jouduttiin luopumaan kesken kauden pelaajien aloitteesta.
Ryhmään saatiin menetyksistä huolimatta vahvistuksia nostamalla reservijoukkueessa vahvoja näyttöjä antaneita pelaajia.
Liigadebyyttejä tällä kaudella nähtiin kolme kappaletta, kun nuoret Sanni Issakainen, Pihla Kobylin ja Aino Joki tekivät ensiesiintymisensä pääsarjatasolla.
Kauden viimeisessä kamppailussa nähtiin espoolaista sisua EBK:n napatessa vielä kauden viimeisen pisteen FC Nokiasta ottelun päättyessä voittomaalikilpailussa pirkanmaalaisten hyväksi.
Kiitos kannattajille ja tukijoille kaudesta! EBK suuntaa katseet kohti seuraavaa kautta ja pienen hengähdystauon jälkeen treenit jatkuvat taas.
Mikäli olet kiinnostunut rakentamaan joukkueen nousutarinaa takaisin liigaparketille, otathan yhteyttä päävalmentaja Valdrin Seferiin.